perjantai 26. helmikuuta 2016

Rautalanka kukkia

Rautalanka taipuu moneen ja onkin yksi mun lemppari materiaaleista. 
Sormet verillä eilen taittelin rautalankaa ja sainkin ihan kivoja juttuja aikaiseksi.

Näistä rautalanka kukista tykkään ihan kamalasti. Tuskastelin aluksi jonkin aikaa hyvän tekniikan kanssa, ennen kuin pääsin alkuun. Toki yöllä sitten (kun kukat oli jo valmiita) keksin vielä paremman keinon... tyypillistä.

Aluksi hieman suunnittelua paperilla ja materiaalin keräämistä.


Kukkien runkoon käytin paksua jämäkkää rautalankaa ja kukkaosaan ohutta, mutta todella jämäkkää lankaa.


Taitoin rautalangan päät kaksinkerroin ja painoin helmet siihen päälle. Liimaa ei tarvinnut, pysyivät hyvin ilmankin.

(Tulipas muuten vihdoinkin näille helmille käyttöä, ovat odottaneet kaapissa jo 9 vuotta käyttöä :) Ostin ne nimittäin meidän häitä varten, mutta eipä niille tullutkaan silloin käyttöä..)


Sitten vain hyvin taipuisalla rautalangalla kiinni kukkaosa runkoon. Kiinnittämisessä kannattaa käyttää apuna myös kuumaliimaa (tai tavallista liimaa, mutta ei ole niin hyvä vaihtoehto). Ilman liimaa on vaikea saada kukkaosaa pysymään paikoillaan.

Valmiit kukat ovat omasta mielestäni aivan ihania. Ihanan siroja, kuin kevään henkäys.
Vain todella hankalia kuvattavia, eivät kuvat ole nyt kyllä edukseen ollenkaan...






2 kommenttia:

Kiitos viestistäsi :)